Korintin kanava 2.1

About Korintin kanava

Korintin kanava Korintin kanava is a well known place listed as Landmark in -NA- , Bridge in -NA- , Geographical Feature in -NA- ,

Contact Details & Working Hours

Details

Korintin kanava on 6,35 kilometriä pitkä kanava, joka kulkee Kreikan mantereen ja Peloponnesoksen niemimaan yhdistävän Korintin kannaksen poikki. Kanava yhdistää toisiinsa Korintinlahden lännessä ja Saroninlahden idässä. Kanava rakennettiin vuosina 1882–1893. Sitä oli suunniteltu jo antiikin ajalta saakka, ja sitä edelsi 600-luvulla eaa. rakennettu Diolkos eli kivetty laivojen vetotie, jota pitkin kannaksen yli kyettiin siirtämään pieniä aluksia.HistoriaAjatus Korintin kannaksen halkaisevasta kanavasta syntyi jo antiikin aikana, kun Korintin asema itäisen ja läntisen Välimeren alueella kasvoi 700-luvulta eaa. lähtien. Korinttia hallinnut tyranni Periandros suunnitteli ensimmäisenä kanavan rakentamista, mutta tehtävä osoittautui hänelle liian suureksi. Hän luopui yrityksestä mahdollisesti Delfoin oraakkelin kehotuksesta ja pelätessään jumalten vihaa. Sen sijaan rakennettiin Diolkos-nimellä tunnettu kivetty tie, jota pitkin rahti ja kevyemmät alukset pystyttiin kuljettamaan kannaksen halki. Näin vältettiin pitkä ja vaarallinen kiertomatka niemimaan eteläosan Maléan niemen ympäri.Myös Aleksanteri Suuri suunnitteli kanavan rakentamista 300-luvulla eaa. Demetrios Poliorketes päätti rakentaa kanavan vuonna 307 eaa., mutta luopui ajatuksesta egyptiläisten insinöörien varoitettua siitä, että Korintinlahden ja Saroninlahden vedenpinnat ovat eri korkeudella. Roomalaisella ajalla rakentamista suunnittelivat ensin Julius Caesar vuonna 44 eaa. ja sitten keisari Caligula vuonna 37 jaa.